Kohinaa ja kohtaamisia

On syksy. Kaukosen kirjan päähenkilö Alvar menee pienelle saarelle alkeelliseen mökkiin kamppailemaan yksin merta, tuulta, kylmyyttä ja märkyyttä sekä oman mielensä peikkoja vastaan. Vain Tage ja jossakin vaiheessa Tagen poika Henrik käyvät saarella tuomassa välttämättömiä tarvikkeita Alvarille.

Rutiinit auttavat mieltä toipumaan, vointi paranee vähitellen. Alvar uskaltaa kohdata elämänsä tapahtumia pikkuhiljaa. Kirjan alkupuolella hän näkee veneen lipuvan saaren ohi. Lopussa hän lähtee saaren päässä odottavaan veneeseen....

"Kohinaa ei kukaan lähetä, se johtuu vastaanottimessa itsessään syntyvästä kohinasta ja myös luonnon omasta kohinataustasta...".  "Vaikka välitön kuolinsyy ei ollut nälkiintyminen, siihen isä menehtyi. Tosin kyse ei ollut ruuasta vaan rakkaudettomuudesta".


Katja Kaukosen novellikokoelma Vihkivedet oli jo antoisaa luettavaa, Kohinasta pidin valtavasti. Oli ahistusta ihan tarpeeksi!
Suosittelen!


Alku on raju. Terveyskeskus 1996: kipu lyö läpi, lukijan on pakko se tuntea. Huppukuja 1895. Nuori kätilö pelastaa äidin, lapsi on jo kuollut. Oksetti.

Marian, Lahjan, Onnin ja Kaarinan elämä samassa talossa, rakentamassa taloon omanlaisiaan huoneita, jatkoja, harjakorkeuksia. Kaipuu, kaipaaminen, läheisyyden tarve hyökyy päälle. Onni, sotasankari, äärettömän hyvä perheenisä, hakee luvattoman nautintonsa kaupungista, nimettömiltä. Kaarina sovittelee, aukoo puhumattomaksi jääneitä lukkoja.

Tuskaa ja ahdistusta. Pientä onneakin. Nautittavaa kieltä.
Suosittelen!

Elä kompastu lillukanvarsiin

Olen "nauttinut" eläkeläisenä olosta jo kaksi ja puoli vuotta. Olen kutonut ja lukenut ja leiponut. Olen tarkkaillut luontoa, seurustellut sukulaisten ja ystävien kanssa. Olen marjastanut - puskista ja metästä. Kuluneena talvena olen lenkittänyt sauvoja oikein kiihtyvällä vauhdilla. Olen "viihdyttänyt itteeni"!

On asioita, jotka tuntuvat sellaisilta, että ne pitäisi jakaa. Joku käsityöohje, hyvä piirakkaresepti ja ennenkaikkea tietenkin vinkki hyvästä kirjasta. On myös ns. yleisiä asioita, joihin otan joskus hyvinkin kiihkeästi kantaa. Niinpä päätin, Hannan kannustamana, aloittaa blogin. 

Edesmenneellä äidilläni oli tapana sanoa, että "elä kompastu lillukanvarsiin". Hän korosti aina sitä, että isot asiat on isoja asioita, pieniin eli lillukanvarsiin ei piä kompastua. Asta-sisko merkkasi vuosia sitten lauseesta minulle huoneentaulun, joka on tässä blogin taustalla. Bloginikin sai nimekseen Lillukanvarret.

Katotaanpa, mitä ja mistä kaikesta Lillukanvarsiin tekstiä tulee!

Aamulla otetussa kuvassa poseeraan Sport fitness -vanteen kanssa. Miilurannalta lainasin, tavoitteena ainakin sata pyöräytystä joka päivä. Lähtötilanne oli se, että tuo tuhannen rengas ei pysynyt ylhäällä yhtään kierrosta! Nyt menee jo 400 ja tekee varmasti selälle hyvää!

Kesää odotellen

eila