Harmaata....

Harmaata,  märkää, pimeää, synkkää

 On pimeää ja harmaata ja märkää. Kaamos käy taloksi, patistaa hulevesimaksuilla, teitten linkouksista perittävillä maksuilla, kiinteistöveroilla ja veromätkyillä kiusatut ihmiset neljän seinän sisälle murehtimaan tulossa olevaa joulua ja kuntauudistusta ja soteuudistusta.

Olen syksyn lapsi, vanhenin taas joku aika sitten yhdellä vuodella. Niinpä pidän eniten syksystä. Kun etelätuuli aamulla ”tuiskutti” vettä ohuena tihkuna, välillä kunnon vesiryöppyinä, otin sauvat ja kävelin niittyteitä pitkin Settijärven rantaan tarkistamaan jäätilannetta. Ei ollut jäätä. Päähän jäi soimaan ”sinun harmajata aaltoas / olen katsellut monin öin…” Ajattelin, miten hyvin asiat ovat, kun voin omilla jaloilla kävellä tuon lenkin ”harmajata aaltoa” katselemaan!

Pyhäinpäivänä tavataan käydä sytyttämässä haudoille kynttilöitä, muistellaan poisnukkuneita läheisiä. Isänpäivänäkin sytytellään kynttilöitä haudoille niin Olkkolassa kuin Kärsämäellä.  Marraskuussa on iloisia juhlia, mutta myös monen itselleni hyvin merkityksellisen ihmisen kuolinpäivä.Samana päivänä on isän ja Tantan kuolinpäivä – siispä sytytellään kynttilöitä. Voisi kai sanoa, että olen äärettömän onnellinen / onnekas, että olen saanut tuntea nämä ihmiset ja elää heidän kanssaan niin, että minulla on valtavan paljon muistoja yhteisestä ajastamme. Yhdessä elettyä, yhdessä koettua, yhteisiä muistoja kaikkinensa ei mikään voi minulta viedä!

Kaamos, siis pimeys, rajoittaa ulkona liikkumista. Lenkille voi tietenkin mennä taskulampun tai otsalampun kanssa, mutta eläkeläinen voi järjestää lenkkinsä valoisan ajalle. Pimeällä voi tehdä muuta, pimeällä voi istua ja kutoa. Tulossa olevaa joulua voi ”murehtia” tekemällä töppöstä ja kaulaliinaa ja lapasta, lapasta ihan sillä mummun vanahalla tähtimallilla! Lankojen kanssa minulle käy pikkusen samalla tavalla kun syksyllä marjojen: minä hamstraan ja hamstraan! Aika ihana asia, että nivelrikko ei runtele sormia, puikot pysyvät käsissä (kun muistaa käydä hierojalla!) ja pehmeät paketit kelpaavat saajilleen!

Pimeys rauhoittaa. Elämä on järjestyksessä. Joudetaan jopa käväsemään kylässä. On tosi mukava istahtaa ystävän kattamaan pöytään tai kattaa itse kahvipöytä ystäville tai suvun nuorisolle. Erikoisen hyvältä pöydän kattaminen tuntuu, kun vieras on kaukaa ja kaivattu. Lakkoja ja juustoa, rieskaa ja haapajärvistä savusaunassa tehtyä kylmäsavulohta ja mitä muuta sattuu pakkasesta löytymään pistetään pöytään ja mikä tärkeintä: kieli ei oo kiinni kitalaessa! Sanakäänteet saavat joskus aikaan oikein kunnon naurut, ja nauruhan tunnetusti pidentää ikää!

Lukeminen on aina ollut minulle mieluista. Parin viime vuoden aikana on ilmestynyt todella hyviä esikoisteoksia, jotka ovat vieneet ihan mukanaan. Antti Heikkisen viime vuonna ilmestynyt Pihkatappi oli jotakin Paasilinnan ja Turusen välimuotoa, vaikka isänpäivälahjaksi! Pauliina Rauhalan Taivaslaulu, Tommi Kinnusen Neljäntienristeys – kun oksentamatta selvisi alusta, joka perustuu tositapahtumiin – Henni Kitin Elävän näköiset ja Tanja Kaarelan Saara ja ja ja…. Vanha kiinalainen sananlasku sanoo, että ”Jos on lukenut tuhat kirjaa, on elänyt tuhat elämää”! Iloitsen suunnattomasti siitä, että ”osaan” lukea ja että näen lukea!

Facebookissa on ollut menossa positiivisuushaaste. Ystäviä on haastettu kirjaamaan viisi positiivista asiaa omasta elämästä joka päivä viikon ajan.  Tämän päivän positiiviset: voin kävellä, on ihania muistoja, pystyn kutomaan, on ystäviä ja voin  lukea. Mitä Sinä kirjaisit? 

Joulutunnelmaa kirjoista

Joulutunnelmaa kirjoista

 Jouluna tuoksuu omenoille, kanelille, kuuselle, kynttilöille. Tuoksuu kinkulle, laatikoille, pipareille. Jouluna lauletaan,  kuunnellaan joululauluja ja käydään joulukonserteissa kuuntelemassa huikeita laulajia. Jouluna kaivetaan esille vuosien saatossa hankitut joulukoristeet, koti puetaan jouluun. Kirjoista löytyy ohje tai vinkki kaikkeen edellä lueteltuun! Ennen joulua luetaan, selataan, haetaan ideoita tulevaan jouluun. Ja jouluna katsellaan kauniita joulukirjoja, luetaan lahjaksi saatuja tai juuri joulun ajaksi varattuja itseä kiinnostavia kirjoja.  Jouluna on lupa tehdä ihmeellisiä asioita! On lupa syödä yöllä ja lukea vaikka keskellä päivää!

Kirja sinänsä on minulle merkityksellinen asia, joulukirjat  ja jouluksi varatut kirjat ovat  ihan erityisen merkityksellisiä. Vuosien saatossa minulle on tullut tapa aloittaa joulusiivous imuroimalla kirjat. Marttojen joulukirjassa sanotaan, että ”siivoa komero jouluksi, jos aiot viettää joulun siellä”. Noudatan tätä neuvoa, en käy komeroitten kimppuun ennen joulua. Mutta kirjat on imuroitava! Se on aikaa vievää puuhaa. Puhuttelen jokaisen kirjan erikseen. Jotakin saatan hivellä ja silitellä, jotakin unohdun selaamaan. Grimbergin Kansojen historian osia en avaa erikseen, tyydyn pelkkään imurointiin….

Joittenkin kirjojen kohdalla minuun iskee kapitalismi. Ei riitä, että saan ne kirjastosta, minun täytyy omistaa ne. Joulukirjat ovat tällaisia. Vuosien saatossa olen hankkinut hyllyyn erilaisia joulukirjoja jo mukavan määrän. Aloitan niiden katselun, selailun ja hivelyn yleensä jo lokakuussa – niihin aikoihin myös imuroin kirjat. Joulukirjoissa on valtavan kauniita kuvia, hienoja tekstejä, ohjeita niin perinteisiin kuin uudempiinkin jouluruokiin. ”Joulu Kultainen” pitää sisällään juuri oikean imelletyn perunalaatikon ohjeen. Vuolion ”Suomalainen  Joulu” (v. 1981) kertoo suomalaisten joulunvietosta kuten joulusaunasta, joululyhteestä, Tuomaan rististä ja muista perinteistä suomalaisessa joulussa. Similän ”Rakkaimmat joululaulut ja niiden tekijät” kertoo meille kaikille tuttujen joululaulujen tekijöistä ja laulujen taustoista. Esimerkiksi Topelius kertoi  omista murheistaan monissa runoissaan. Yksi hänen tyttäristään ja molemmat poikansa kuolivat hyvin pieninä, enkeliltä nimensä saanut Rafeal vuoden vanhana isänsä syliin. Runoilija näki pienen poikansa varpusena talvipakkasessa  ja kirjoitti ”En ma ole, lapseni, lintu tästä maasta. Olen pieni veljesi, tulin taivahasta…” (Topelius 1859, suom. K. A. Hagberg 1874). Loirilla laulatan Varpusta jouluaamuna jo marraskuulla! Tausta yhdistettynä  omiin kokemuksiin ja Loirin tulkintaan saa kylmät väreet menemään pitkin selkää.

”Joulukonsertto. Runoja ja puhetta joulun aikaan”, on runoilija Lassi Nummen kokoelma, joka vetoaa minuun vuodesta toiseen. Joskus, kun  jokin ihan vähäinen asia saa aikaan oikein hyvän mielen, sanomme, että  on ihan jouluinen olo. Näin Nummen runossa Joulu on joskus. (Joulu on joskus helmikuussa, / joskus syyspimeässä marraskuussa, kun niiksi tulee / ja järvet jäässä / sisällisesti, meissä. / Minä pystytän aina silloin tällöin joulupuun / kun sattuu ja juhlamieli yllättää / - sisällisesti, varkain - / ja sieppaan sen taas pois kenenkään huomaamatta / vaikka kesken juhlan / kun senkertainen juhlamieli on palanut loppuun. / sillä tavalla se ei kulu, / ei kuivu eikä varise…) Toinen ahkerassa käytössä oleva runokirja on Satu Koskimiehen ja Juha Virkkusen toimittama ”Lapsuuden joulu”, alaotsikkona ”Rakkaimmat joulurunot”. Kaunis kirja, johon on koottu valtava määrä vanhoja ja uusia joulurunoja. Useimmin olen tästä kirjasta tarvinnut Anna-Maija Raittilan runoa Pieni joululaulu. (Taas kosketti ruutua ikkunan / tutun jouluenkelin siipi…)

Mauri Kunnas on tehnyt loistavaa työtä lasten joulukirjojen parissa. ”Suomalainen tonttukirja”, ”Joulupukki”, ”Koiramäen Martta ja Tiernapojat”, ”Koiramäen joulukirkko” ja ”Joulupukki ja noitarumpu” ovat kirjoja, joista voivat nauttia kaiken ikäiset. Pienikin lapsi jaksaa kuunnella ja aikuinen ei kyllästy lukemiseen kerran eikä vielä toisenkaan jälkeen. Tiernapojista löytyy myös koko kuvaelman sanat ja nuotit. Erittäin mieluinen kirja on ollut myös ”Onnin paras joululahja”. Paras joululahja ei välttämättä ole kallein!

Grishamin  ”Joulua pakoon”  on nimenä houkutteleva. Entä jos tänä jouluna karkaisin, jättäisin koko tohinan ja pakenisin johonkin rauhalliseen paikkaan kauas kaikesta hälystä ja touhusta. Todella hauska jouluinen kirja luettavaksi jouluna tai mielellään jo pari kuukautta ennenkin!  Tunströmin ”Jouluoratorio” samoin kuin Waltarin ”Joulutarinoita”, erikoisesti Pienen mustan koiran joulu, ovat myös olleet kirjoja, joihin on pitänyt palata.

Ehkä kaunein joulukuvaus löytyy Aleksis Kiven  ”Seitsemästä veljeksestä”. Veljesten joulu Impivaarassa päättyy surkeasti. Impivaara palaa ja veljekset juoksevat paitasillaan nahkapeitturin taloon, missä saavat lämmintä ja ruokaa. Näin kirjoittaa Aleksis Kivi: ”Mutta, koska veljekset olivat atrioinneet, vaipuivat he alas olkisille vuoteillensa, ja pian, käärittynä unen hienoon huiviin, unohtivat he elon taistelon. Makeasti  he makasivat, ja kauan vielä lämmitti heitä loimottava valkea, kunnes se riutui ja hiiltyi. Sulki silloin emäntä pellin, ja tupaan virtasi uunista ihana lämmin; siitä kallistui vaimo itsekin vuoteellensa taas, ja oli jälleen huoneessa yleinen hiljaisuus. Mutta ulkona hyppeli pakkanen räiskytellen pitkin aitoja, pohjoinen liehtoi voimakkaasti tähtikimmeltävän taivaan alla, josta kalvea kuu hymyten katseli alas.”

Nyt on kirjat tälle vuodelle imuroitu!

Joulu voi tulla!

Metsänhoidollisia toimenpiteitä

Metsänhoidollisia toimenpiteitä

 Maaliskuun lopulla kävimme Kärsämäellä Kokonperäntien varressa katsomassa aukotonta hakkuuta. Metsää harvennettiin ylhäältä päin eli käytännössä isoja vanhoja puita pois, nuorille jäi tilaa kasvaa. Tulos oli mielekkään näköistä, tuotto metsänomistajalle n. 100 kiintoa / ha. Hakkuun voi uusia keskimäärin 15 vuoden välein, istuttaa ei tarvitse, riistatuhoja ei ole.

 Lopputulos miellyttää omistajan rahapussin lisäksi myös luonnossa liikkujan silmää kuten kuvistakin voi päätellä.











Sunnuntai-illan ratoksi ajelimme Nurmesjärven
lintujärvelle metsäautoteitä. Palasimme hiukkasen
eri reittiä, sen varressa oli tehty
"metsänhoidollisia toimenpiteitä".
Mietin, mitä tai mikä on synti. Tätä raiskiota katsoessa tulee väkisinkin mieleen, että yksi raskaimmista synneistä on metsäluonnon saattaminen tällaiseksi raiskioksi. Käsittääkseni näistä hakkuista eniten hyötyvät suuret metsäyhtiöt....

Maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön yhteinen metsiensuojeluohjelma Metso rahoittaa uudenlaista hanketta, joka ensimmäistä kertaa sovittaa uskottavasti yhteen talousmetsien hakkuita sekä metsien virkistys-, matkailu- ja luontoarvojen säilyttämistä. Hankkeen vetäjänä toimii uusien metsänhoitomenetelmien kaupallinen pioneeri Innofor Oy, joka oli myös Kärsämäellä järjestetyn hakkuunäytöksen organisoija.

Johtava metsäneuvoja, hankkeen ohjausryhmän koordinaattori Juhani Saarikoski Innofor Oy:stä kertoo, että uudet metsänhoitomenetelmät mahdollistavat taloudellisesti tehokkaan metsienhoidon avohakkuitta tai korkeintaan pienaukkoja tehden. Menetelmä perustuu yläharvennuksiin sekä metsien luontaisen uudistumiskyvyn käyttöön. Isoja puita, joista saa sahatavarahinnan, poistetaan samoin kuin huonolaatuiset pienemmät. Ylitiheitä ryhmiä harvennetaan; kasvamaan jätetään siten vain terveet pienemmät puut sekä toki jättöpuita maisemaa komistamaan. Aikaisemmin on kuviteltu, ettei alikasvospuiden säästö ole mahdollista suurilla hakkuukoneilla, mutta luulo on osoittautunut vääräksi. Toki tarvitaan taitava korjaaja sekä koulutusta uuteen menetemään. Metsien monikäytön kannalta menetelmän ydin on siinä, että metsään jää hakkuun jäljiltä paljon puita ja se on retkeilykelpoinen" toteaa Saarikoski. "Jättämällä metsään lisäksi tarkoituksella esimerkiksi suuria jättöpuita sekä lahopuuta voidaan sen luonto- ja elämysarvoja parantaa entisestään metsänomistajan tulojen kärsimättä. Jokaisessa kunnassa on kuntalaisille ja matkailulle tärkeitä metsäalueita, jotka haluttaisiin säilyttää. Innoforin kehittämät metsänhoitomenetelmät ovat haasteen ratkaisu."

Kun katson teitten varsiin kasattuja risu- ja kantopaketteja, toisaalla metsäautoteillä levitystä odottavia apulantasäkkejä, ihmettelen ihan kauhian paljon!  Luontainen lannoitus kerätään pois, apulantaa kylvetään tilalle. Hakkeeksi menevän risun ja hakkeeksi menevien kantojen korjauskustannukset ovat valtavat, kilowattitunti maksaa varmasti maltaita! Haluaisin tietää, mikä on valtion tuki näin tuotetulle energialle ja perustelut, millä Pekkarisen "risupakettia" väitetään kestävän kehityksen energiaratkaisuksi!



Tässä Nurmesjärven laavulla otetussa kuvassa PIKKUTIKKA naputti lahoa katkennutta koivua kahvittelijoista mitään välittämättä. Hauska oli seurata. Nurmesjärven suojelu lintujärveksi on loistava teko, vastaavia tekoja myös metsäpuolelle!


Käykäähän ihmiset Nurmesjärvellä!
Suosittelen!

eila

Kohinaa ja kohtaamisia

On syksy. Kaukosen kirjan päähenkilö Alvar menee pienelle saarelle alkeelliseen mökkiin kamppailemaan yksin merta, tuulta, kylmyyttä ja märkyyttä sekä oman mielensä peikkoja vastaan. Vain Tage ja jossakin vaiheessa Tagen poika Henrik käyvät saarella tuomassa välttämättömiä tarvikkeita Alvarille.

Rutiinit auttavat mieltä toipumaan, vointi paranee vähitellen. Alvar uskaltaa kohdata elämänsä tapahtumia pikkuhiljaa. Kirjan alkupuolella hän näkee veneen lipuvan saaren ohi. Lopussa hän lähtee saaren päässä odottavaan veneeseen....

"Kohinaa ei kukaan lähetä, se johtuu vastaanottimessa itsessään syntyvästä kohinasta ja myös luonnon omasta kohinataustasta...".  "Vaikka välitön kuolinsyy ei ollut nälkiintyminen, siihen isä menehtyi. Tosin kyse ei ollut ruuasta vaan rakkaudettomuudesta".


Katja Kaukosen novellikokoelma Vihkivedet oli jo antoisaa luettavaa, Kohinasta pidin valtavasti. Oli ahistusta ihan tarpeeksi!
Suosittelen!


Alku on raju. Terveyskeskus 1996: kipu lyö läpi, lukijan on pakko se tuntea. Huppukuja 1895. Nuori kätilö pelastaa äidin, lapsi on jo kuollut. Oksetti.

Marian, Lahjan, Onnin ja Kaarinan elämä samassa talossa, rakentamassa taloon omanlaisiaan huoneita, jatkoja, harjakorkeuksia. Kaipuu, kaipaaminen, läheisyyden tarve hyökyy päälle. Onni, sotasankari, äärettömän hyvä perheenisä, hakee luvattoman nautintonsa kaupungista, nimettömiltä. Kaarina sovittelee, aukoo puhumattomaksi jääneitä lukkoja.

Tuskaa ja ahdistusta. Pientä onneakin. Nautittavaa kieltä.
Suosittelen!

Elä kompastu lillukanvarsiin

Olen "nauttinut" eläkeläisenä olosta jo kaksi ja puoli vuotta. Olen kutonut ja lukenut ja leiponut. Olen tarkkaillut luontoa, seurustellut sukulaisten ja ystävien kanssa. Olen marjastanut - puskista ja metästä. Kuluneena talvena olen lenkittänyt sauvoja oikein kiihtyvällä vauhdilla. Olen "viihdyttänyt itteeni"!

On asioita, jotka tuntuvat sellaisilta, että ne pitäisi jakaa. Joku käsityöohje, hyvä piirakkaresepti ja ennenkaikkea tietenkin vinkki hyvästä kirjasta. On myös ns. yleisiä asioita, joihin otan joskus hyvinkin kiihkeästi kantaa. Niinpä päätin, Hannan kannustamana, aloittaa blogin. 

Edesmenneellä äidilläni oli tapana sanoa, että "elä kompastu lillukanvarsiin". Hän korosti aina sitä, että isot asiat on isoja asioita, pieniin eli lillukanvarsiin ei piä kompastua. Asta-sisko merkkasi vuosia sitten lauseesta minulle huoneentaulun, joka on tässä blogin taustalla. Bloginikin sai nimekseen Lillukanvarret.

Katotaanpa, mitä ja mistä kaikesta Lillukanvarsiin tekstiä tulee!

Aamulla otetussa kuvassa poseeraan Sport fitness -vanteen kanssa. Miilurannalta lainasin, tavoitteena ainakin sata pyöräytystä joka päivä. Lähtötilanne oli se, että tuo tuhannen rengas ei pysynyt ylhäällä yhtään kierrosta! Nyt menee jo 400 ja tekee varmasti selälle hyvää!

Kesää odotellen

eila