Kevään korvalla

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini lupasi ilmoittaa kevään korvalla mahdollisista jatkoaikeistaan puolueen puheenjohtajana. Niin hän myös teki – ei jatka. Kevään korvalla meillä käydään myös kuntavaalit, joihin minuakin pyydettiin ehdokkaaksi. Harkitakin lupasin. Harkinta-ajan jälkeen totesin, että en lähde ehdokkaaksi. Yhtenä syynä se, että valtakunnan politiikassa ei tällä hetkellä yksikään puolue toimi niin, että voisin sen tekemiset täysin hyväksyä. Toisena se, että paikalliset politiikassa mukana olevat/mukana olleet olivat somessa sitä mieltä, että valtuustoon tarvitaan nuoria. Vanahat muorit älkööt vaivautuko. Kolomantena syynä oma mukavuuen halu: kun on allakasta suunnilleen erroon päässy, miksi yrittää hommata itelleen sitovia menoja.

Kuntavaaliehdokkaita ja heiltä vaadittavia ominaisuuksia ajatellessani mietin, minkälainen olisi oma ihannepoliitikkoni. Jos vaikka kolmelta valtakunnan tasolla vaikuttavalta nykyiseltä politiikan tekijältä kerättäisiin hyviä  ominaisuuksia, jotka sitten yhdistettäisiin samaan tyyppiin, minun valtakunnan tasolla toimivaan ihannepoliitikkooni. Hämmästyin valintojani, ainakin osaksi.

Ensimmäinen näistä kolmesta oli ylivertainen muihin verrattuna. Valtiotieteiden tohtori, vuosimalli 1946. Hän ei provosoidu koskaan. Vaikka mitä tapahtuu, hän ei lannistu, vaan on heti aktiivisesti toiminnassa mukana. Hän jaksaa yrittää, ihan yrittäjänäkin. Hän on puhunut aktiivisesti Barentsin alueen yhteistyön puolesta, ajanut jopa raideliikenneyhteyttä Jäämeren satamiin.  Hänen  vaalirahoituskeksintönsä oli teettää mukeja, joissa on hänen ja hänen vaimonsa kuva – ja ne menivät kuin kuumille kiville! Ja mikä parasta: hänellä on ääretön lukunopeus! Keminmaan kirjastosta lainaamansa Dostojevskin koko tuotannon hän pystyi lukemaan läpi kolmessa vuorokaudessa! Ikäni kirjojen parissa viettäneenä voin vain suunnattomasti ihailla Paavo Väyrysen lukunopeutta – ja kadehtia!

Toinen on toukokuussa 40 vuotta täyttävä valtiotieteen kandidaatti, pääaineena kansainvälinen oikeus. Hän on puolueensa puheenjohtaja. Ihailen suunnattomasti hänen kykyään aina ja joka tilanteessa/tilaisuudessa tuoda esille itselleen tai puolueelleen tärkeitä asioita napakasti ja selkeällä suomen kielellä. Monta kertaa olen hänen sanomisistaan eri mieltä, mutta kyllä Li Anderssonin tapa puhua ja saada itsensä kuulluksi, olisi jokaiselle poliitikolle tärkeä ominaisuus. Asia, josta häntä arvostan puhetaidon lisäksi on se, ettei hän missään vaiheessa ole erotellut ihmisiä asuinalueen mukaan.

Kolmas on 41 vuotias opettaja Haukiputaalta. Töissä tuli kerran vastaan valtakunnallinen verkkoihin, nimenomaan kirjastoauton toimintaan, vaikuttava asia. Kirjoitin alueen kansanedustajille. Mirja Vehkaperä otti asian vakavasti ja teki siitä kysymyksen eduskunnan  kyselytunnille. Ajattelin silloin ja ajattelen edelleen, että on merkityksellistä, että alueelta valittu kansanedustaja oikeasti on kiinnostunut alueen asioista ja vie niitä eteenpäin.

Siispä poliitikolla pitäs olla lehemän hermot, pitäs osata lukia ja vielä ymmärttää lukemansa, pitäs uskaltaa ja osata aukasta suusa asiasa puolesta aina, kun siihen on pienikin mahollissuus. Oikia poliitikko ajjaa koko maan etua, mutta ottaa erikoisesti huomioon oman alueen ongelmat.  Kuntavaaleissa on varmasti iso joukko tämmösiä ihannepoliitikkoja eholla – käyväänhän joukolla äänestämässä.

On suuri asia, että meillä on vapaat vaalit. Elämässä on lisäksi paljon pieniä iloja, joitten myötä päivä vaihtuu helposti toiseksi. BirdLife Finlandilla on menossa Bongaa 100 lintulajia tämän vuoden aikana. Sunnuntaina 12.3 näin tämän vuoden ensimmäisen joutsenen, edellisenä päivänä Miilurannalla seurattiin töyhtötiaisia! 14 lajia nyt listalta ruksattu, jokaisesta ruksatusta iloittu!

Eeva Kilven sanoin: ”Elämä on arvaamatonta. Milloin tahansa voi tapahtua jotakin hyvää.”

Perusasioita

Kirjahyllyssäni ylähyllyllä ovat tärkeimpinä vihkiraamattu, Seitsemän veljestä, Tuntematon sotilas ja PERUSTUSLAKI. Loppiaisena kinkkua hävitettäessä keskusteltiin nuorison kanssa tasa-arvosta. Mitä se on? Haettiin hyllystä perustuslaki. Perustuslain 2 luku § 6 toteaa yhdenvertaisuudesta  (tasa-arvosta) näin: ”Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella”.

Perustuslaissa mainittu ”muu henkilöön liittyvä syy” on mielestäni esimerkiksi asuinpaikka. Kun liikenneministeri Berner suunnittelee liikenneväylien yhtiöittämistä ja maksuja autoilijoille ajettujen kilometrien mukaan, hän ei mielestäni toimi perustuslain mukaan. Syrjässä asuva ei enää ole yhdenvertaisessa asemassa suurissa liikekeskuksissa asuvien kanssa . Hänen on pakko käyttää yksityisautoa voidakseen hoitaa asioitaan, koska julkista liikennettä ei yksinkertaisesti ole. Samalla hän maksaa polttoaineverossa  tiestön kunnossapitoa. Keskittäminen ja yhtiöittäminen, kansan kokoaminen mielellään kehä kolmosen eteläpuolelle, on ilmeisesti ministerillä tavoitteena. Tietenkin myös yhtiöitten rikastuttaminen.

Ruotsissa ollaan ottamassa askeleita toiseen suuntaan. Ylen uutisten mukaan siellä esitetään 500 miljoonan kruunun tukea asukkaiden houkuttelemiseksi maaseudulle, helpotuksia lääkäreiden ja hoitajien opintolainoihin sekä 10 000 työpaikan siirtämistä Tukholmasta maaseudulle. Pohjois-Ruotsissa tukea saisivat esim. Pajalan, Övertorneån, Jokkmokkin ja Arvidsjaurin kunnat. - kaikki  hillareissuilta tuttuja paikkoja. Ehdotuksen on tehnyt maaseutuministeri Sven-Erik Bucht ja sitä kannatetaan yli puoluerajojen. Kokoomuslainen maaseutukomitean jäsen Ulf Berg sanoo , että tämä on askel kohti elävämpää maaseutua  ja että komitea on esitystä tehdessään ottanut mallia Norjasta, jossa on hyvinvoiva maaseutu. Pohjoisimmassa Norjassa Finnmarkin alueella on jo pitkään ollut voimassa laki, että mikäli nuori sitoutuu valmistuttuaan (opettaja, lääkäri  jne) toimimaan ammatissaan Finnmarkin alueella viisi vuotta, hän saa opintolainansa anteeksi. Kuka – mikä puolue – meillä puhuu hyvinvoivan maaseudun puolesta?

Perustuslain 2 luvun 16 §:n otsikkona on ”Sivistykselliset oikeudet” .  Pykälässä sanotaan esimerkiksi näin: ”Julkisen vallan on turvattava , sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä.”  Niin pääministeri Sipilä, ulkoministeri Soini kuin kokoomuksen  entinen puheenjohtaja Aleksander Stubb vannoivat ennen vaaleja, että koulutuksesta ei leikata.  Toisin kuitenkin kävi. Olemme matkalla yhteiskuntaan, jossa lasten ja nuorten tulevaisuuden ratkaisee vanhempien varallisuus, Joulun aikana käydyissä keskusteluissa totesimme, että paras aika Suomessa on ohi. Koulutuksen kannalta edullisimmassa asemassa ovat olleet sukupolvet, jotka ovat käyneet peruskoulun ja sen jälkeen voineet opiskella valtion takaamalla lainalla ammattiin, joka on ollut mieluinen – tai jos tuli ensin väärä valinta, opiskelleet uuden ammatin.

Nyt on juhlavuosi. Suomi 100 v. Toivottavasti voimme puhua hyvinvointivaltiosta vielä tulevaisuudessakin.

Hyvää juhlavuotta kaikille Eeva Kilven sanoin: ”Elämä on arvaamatonta. Milloin tahansa voi tapahtua jotakin hyvää!”

Kultarinta, Miehiä ja ihmisiä, Neljäntienristeys

Finlandia -ehdokkaista luin viimeksi tämän Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä. Kirja kuuluu asteikollani sarjaan "hyvänmielenlukemista". Se oli pääasiassa miesten maailmaan sijoittuva lämmin kertomus nuoren pojan kasvamisesta, Aikaisemmistakin Jalosen kirjoista olen pitänyt, tätäkin suosittelen!

Finladia -ehdokkaista Jaatinen vielä lukematta. Kytömäen Kultarintaa, Kähkösen Graniittimiestä ja Kinnusen Neljäntienristeystä suosittelen - olivat miun maun mukkaan tosi hyviä! Jokaisessa katkelma Suomen historiaa, ehjä kertomus, hyvä kieli, Kytömäen Kultarinta kuin kansansatu!Joku näistä kolmesta olisi ollut valintani voittajaksi! 

Viimeksi luin Haanpään Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja. Matti Salmisen kokoamassa kirjassa on 29 juttua, joita ei aikaisemmin ole julkaistu jutuissa eikä kootuissa teoksissa. Luin ja nautin! Suosittelen!

Jari Tervon Revontulten tie nyt menossa. Tämäkin sarjaan "hyvänmielenlukemista". Fanny-täti -ainut tätini - asui Rovaniemellä, oli töissä Lapinmaassa (ravintolassa, ns kansanpuolella, täti halus sinne herrojen puolelta, kansanpuolella sai paremmat tipit!). Vajaan neljän ikäisenä talvella 1951 kävin äidin kanssa Rovaniemellä ensimmäistä kertaa, vuosien saatossa sitten useammin, viime vuosina vuosittain - jos ei muuten niin Mäntyvaaralla raveissa! Tuitun-tädin kautta Tervon kirjassaan kuvailemat paikat ovat osin tuttuja ja tekevät kirjasta jollakin tavalla läheisen. Tervon kuvaus Timo K. Mukasta kiinnostaa. Puoliväli ohitettu, Moskovassa käyty - toivottavasti loppukin koukuttaa! 

Onneksi tässä maailmassa on paljon hyviä lukemattomia kirjoja! Saa Valistuksen muori nautiskella!. 

Valo voittaa

Pitkin syksyä ihan jouluun asti olen ulkoiluttanut sauvoja Settijärven rantaan, jokisuulle ja takaisin. Lenkki reilut 7 km, maisema tasaisia niittyteitä. Aikaa on lenkillä kulunut, pahimmillaan jopa lähelle puolitoista tuntia. Välillä olen ihastellut maisemia, tasaista harmaata, harmaan eri sävyjä, välillä vielä joulukuun puolella rastasparvea tai muutamaa ukkoteertä koivikossa. Eläkeläisen onni, että voi mennä lenkille valoisan aikana.

Lenkillä miettii monenlaista, niin maailman menoa kuin kotoisempiakin asioita. Yksi asia, varsinkin nyt Pariisin tapatumien jälkeen on selvää! Fanaattiset aatteet – niin uskonnolliset kuin poliittisetkin – ovat uhka alkaneelle vuodelle niin kotimaassa kuin maailmallakin. Sovittelu ja yhteisen hyvän tavoittelu on vierasta monille omista päättäjistämme. Valtiomiehiä tai –naisia on todella harvassa jos ollenkaan.  Vakavinta lienee se, että Suomen laki ei valitettavasti ole edes ministereille tärkein auktoriteetti. Uusi vuosi avaa onneksi uusia mahdollisuuksia! Meillä on vaalit tulossa – jokaisella on mahdollisuus omalta osaltaan vaikuttaa siihen, miten tämän maan asioita hoidetaan, miten hyvinvointiyhteiskunta jatkossakin pidetään toimivana!

Uusi vuosi on aina lupaus. Lupaus uudesta, toivo paremmasta. 

Hyvää alkanutta vuotta!

Harmaata....

Harmaata,  märkää, pimeää, synkkää

 On pimeää ja harmaata ja märkää. Kaamos käy taloksi, patistaa hulevesimaksuilla, teitten linkouksista perittävillä maksuilla, kiinteistöveroilla ja veromätkyillä kiusatut ihmiset neljän seinän sisälle murehtimaan tulossa olevaa joulua ja kuntauudistusta ja soteuudistusta.

Olen syksyn lapsi, vanhenin taas joku aika sitten yhdellä vuodella. Niinpä pidän eniten syksystä. Kun etelätuuli aamulla ”tuiskutti” vettä ohuena tihkuna, välillä kunnon vesiryöppyinä, otin sauvat ja kävelin niittyteitä pitkin Settijärven rantaan tarkistamaan jäätilannetta. Ei ollut jäätä. Päähän jäi soimaan ”sinun harmajata aaltoas / olen katsellut monin öin…” Ajattelin, miten hyvin asiat ovat, kun voin omilla jaloilla kävellä tuon lenkin ”harmajata aaltoa” katselemaan!

Pyhäinpäivänä tavataan käydä sytyttämässä haudoille kynttilöitä, muistellaan poisnukkuneita läheisiä. Isänpäivänäkin sytytellään kynttilöitä haudoille niin Olkkolassa kuin Kärsämäellä.  Marraskuussa on iloisia juhlia, mutta myös monen itselleni hyvin merkityksellisen ihmisen kuolinpäivä.Samana päivänä on isän ja Tantan kuolinpäivä – siispä sytytellään kynttilöitä. Voisi kai sanoa, että olen äärettömän onnellinen / onnekas, että olen saanut tuntea nämä ihmiset ja elää heidän kanssaan niin, että minulla on valtavan paljon muistoja yhteisestä ajastamme. Yhdessä elettyä, yhdessä koettua, yhteisiä muistoja kaikkinensa ei mikään voi minulta viedä!

Kaamos, siis pimeys, rajoittaa ulkona liikkumista. Lenkille voi tietenkin mennä taskulampun tai otsalampun kanssa, mutta eläkeläinen voi järjestää lenkkinsä valoisan ajalle. Pimeällä voi tehdä muuta, pimeällä voi istua ja kutoa. Tulossa olevaa joulua voi ”murehtia” tekemällä töppöstä ja kaulaliinaa ja lapasta, lapasta ihan sillä mummun vanahalla tähtimallilla! Lankojen kanssa minulle käy pikkusen samalla tavalla kun syksyllä marjojen: minä hamstraan ja hamstraan! Aika ihana asia, että nivelrikko ei runtele sormia, puikot pysyvät käsissä (kun muistaa käydä hierojalla!) ja pehmeät paketit kelpaavat saajilleen!

Pimeys rauhoittaa. Elämä on järjestyksessä. Joudetaan jopa käväsemään kylässä. On tosi mukava istahtaa ystävän kattamaan pöytään tai kattaa itse kahvipöytä ystäville tai suvun nuorisolle. Erikoisen hyvältä pöydän kattaminen tuntuu, kun vieras on kaukaa ja kaivattu. Lakkoja ja juustoa, rieskaa ja haapajärvistä savusaunassa tehtyä kylmäsavulohta ja mitä muuta sattuu pakkasesta löytymään pistetään pöytään ja mikä tärkeintä: kieli ei oo kiinni kitalaessa! Sanakäänteet saavat joskus aikaan oikein kunnon naurut, ja nauruhan tunnetusti pidentää ikää!

Lukeminen on aina ollut minulle mieluista. Parin viime vuoden aikana on ilmestynyt todella hyviä esikoisteoksia, jotka ovat vieneet ihan mukanaan. Antti Heikkisen viime vuonna ilmestynyt Pihkatappi oli jotakin Paasilinnan ja Turusen välimuotoa, vaikka isänpäivälahjaksi! Pauliina Rauhalan Taivaslaulu, Tommi Kinnusen Neljäntienristeys – kun oksentamatta selvisi alusta, joka perustuu tositapahtumiin – Henni Kitin Elävän näköiset ja Tanja Kaarelan Saara ja ja ja…. Vanha kiinalainen sananlasku sanoo, että ”Jos on lukenut tuhat kirjaa, on elänyt tuhat elämää”! Iloitsen suunnattomasti siitä, että ”osaan” lukea ja että näen lukea!

Facebookissa on ollut menossa positiivisuushaaste. Ystäviä on haastettu kirjaamaan viisi positiivista asiaa omasta elämästä joka päivä viikon ajan.  Tämän päivän positiiviset: voin kävellä, on ihania muistoja, pystyn kutomaan, on ystäviä ja voin  lukea. Mitä Sinä kirjaisit? 

Joulutunnelmaa kirjoista

Joulutunnelmaa kirjoista

 Jouluna tuoksuu omenoille, kanelille, kuuselle, kynttilöille. Tuoksuu kinkulle, laatikoille, pipareille. Jouluna lauletaan,  kuunnellaan joululauluja ja käydään joulukonserteissa kuuntelemassa huikeita laulajia. Jouluna kaivetaan esille vuosien saatossa hankitut joulukoristeet, koti puetaan jouluun. Kirjoista löytyy ohje tai vinkki kaikkeen edellä lueteltuun! Ennen joulua luetaan, selataan, haetaan ideoita tulevaan jouluun. Ja jouluna katsellaan kauniita joulukirjoja, luetaan lahjaksi saatuja tai juuri joulun ajaksi varattuja itseä kiinnostavia kirjoja.  Jouluna on lupa tehdä ihmeellisiä asioita! On lupa syödä yöllä ja lukea vaikka keskellä päivää!

Kirja sinänsä on minulle merkityksellinen asia, joulukirjat  ja jouluksi varatut kirjat ovat  ihan erityisen merkityksellisiä. Vuosien saatossa minulle on tullut tapa aloittaa joulusiivous imuroimalla kirjat. Marttojen joulukirjassa sanotaan, että ”siivoa komero jouluksi, jos aiot viettää joulun siellä”. Noudatan tätä neuvoa, en käy komeroitten kimppuun ennen joulua. Mutta kirjat on imuroitava! Se on aikaa vievää puuhaa. Puhuttelen jokaisen kirjan erikseen. Jotakin saatan hivellä ja silitellä, jotakin unohdun selaamaan. Grimbergin Kansojen historian osia en avaa erikseen, tyydyn pelkkään imurointiin….

Joittenkin kirjojen kohdalla minuun iskee kapitalismi. Ei riitä, että saan ne kirjastosta, minun täytyy omistaa ne. Joulukirjat ovat tällaisia. Vuosien saatossa olen hankkinut hyllyyn erilaisia joulukirjoja jo mukavan määrän. Aloitan niiden katselun, selailun ja hivelyn yleensä jo lokakuussa – niihin aikoihin myös imuroin kirjat. Joulukirjoissa on valtavan kauniita kuvia, hienoja tekstejä, ohjeita niin perinteisiin kuin uudempiinkin jouluruokiin. ”Joulu Kultainen” pitää sisällään juuri oikean imelletyn perunalaatikon ohjeen. Vuolion ”Suomalainen  Joulu” (v. 1981) kertoo suomalaisten joulunvietosta kuten joulusaunasta, joululyhteestä, Tuomaan rististä ja muista perinteistä suomalaisessa joulussa. Similän ”Rakkaimmat joululaulut ja niiden tekijät” kertoo meille kaikille tuttujen joululaulujen tekijöistä ja laulujen taustoista. Esimerkiksi Topelius kertoi  omista murheistaan monissa runoissaan. Yksi hänen tyttäristään ja molemmat poikansa kuolivat hyvin pieninä, enkeliltä nimensä saanut Rafeal vuoden vanhana isänsä syliin. Runoilija näki pienen poikansa varpusena talvipakkasessa  ja kirjoitti ”En ma ole, lapseni, lintu tästä maasta. Olen pieni veljesi, tulin taivahasta…” (Topelius 1859, suom. K. A. Hagberg 1874). Loirilla laulatan Varpusta jouluaamuna jo marraskuulla! Tausta yhdistettynä  omiin kokemuksiin ja Loirin tulkintaan saa kylmät väreet menemään pitkin selkää.

”Joulukonsertto. Runoja ja puhetta joulun aikaan”, on runoilija Lassi Nummen kokoelma, joka vetoaa minuun vuodesta toiseen. Joskus, kun  jokin ihan vähäinen asia saa aikaan oikein hyvän mielen, sanomme, että  on ihan jouluinen olo. Näin Nummen runossa Joulu on joskus. (Joulu on joskus helmikuussa, / joskus syyspimeässä marraskuussa, kun niiksi tulee / ja järvet jäässä / sisällisesti, meissä. / Minä pystytän aina silloin tällöin joulupuun / kun sattuu ja juhlamieli yllättää / - sisällisesti, varkain - / ja sieppaan sen taas pois kenenkään huomaamatta / vaikka kesken juhlan / kun senkertainen juhlamieli on palanut loppuun. / sillä tavalla se ei kulu, / ei kuivu eikä varise…) Toinen ahkerassa käytössä oleva runokirja on Satu Koskimiehen ja Juha Virkkusen toimittama ”Lapsuuden joulu”, alaotsikkona ”Rakkaimmat joulurunot”. Kaunis kirja, johon on koottu valtava määrä vanhoja ja uusia joulurunoja. Useimmin olen tästä kirjasta tarvinnut Anna-Maija Raittilan runoa Pieni joululaulu. (Taas kosketti ruutua ikkunan / tutun jouluenkelin siipi…)

Mauri Kunnas on tehnyt loistavaa työtä lasten joulukirjojen parissa. ”Suomalainen tonttukirja”, ”Joulupukki”, ”Koiramäen Martta ja Tiernapojat”, ”Koiramäen joulukirkko” ja ”Joulupukki ja noitarumpu” ovat kirjoja, joista voivat nauttia kaiken ikäiset. Pienikin lapsi jaksaa kuunnella ja aikuinen ei kyllästy lukemiseen kerran eikä vielä toisenkaan jälkeen. Tiernapojista löytyy myös koko kuvaelman sanat ja nuotit. Erittäin mieluinen kirja on ollut myös ”Onnin paras joululahja”. Paras joululahja ei välttämättä ole kallein!

Grishamin  ”Joulua pakoon”  on nimenä houkutteleva. Entä jos tänä jouluna karkaisin, jättäisin koko tohinan ja pakenisin johonkin rauhalliseen paikkaan kauas kaikesta hälystä ja touhusta. Todella hauska jouluinen kirja luettavaksi jouluna tai mielellään jo pari kuukautta ennenkin!  Tunströmin ”Jouluoratorio” samoin kuin Waltarin ”Joulutarinoita”, erikoisesti Pienen mustan koiran joulu, ovat myös olleet kirjoja, joihin on pitänyt palata.

Ehkä kaunein joulukuvaus löytyy Aleksis Kiven  ”Seitsemästä veljeksestä”. Veljesten joulu Impivaarassa päättyy surkeasti. Impivaara palaa ja veljekset juoksevat paitasillaan nahkapeitturin taloon, missä saavat lämmintä ja ruokaa. Näin kirjoittaa Aleksis Kivi: ”Mutta, koska veljekset olivat atrioinneet, vaipuivat he alas olkisille vuoteillensa, ja pian, käärittynä unen hienoon huiviin, unohtivat he elon taistelon. Makeasti  he makasivat, ja kauan vielä lämmitti heitä loimottava valkea, kunnes se riutui ja hiiltyi. Sulki silloin emäntä pellin, ja tupaan virtasi uunista ihana lämmin; siitä kallistui vaimo itsekin vuoteellensa taas, ja oli jälleen huoneessa yleinen hiljaisuus. Mutta ulkona hyppeli pakkanen räiskytellen pitkin aitoja, pohjoinen liehtoi voimakkaasti tähtikimmeltävän taivaan alla, josta kalvea kuu hymyten katseli alas.”

Nyt on kirjat tälle vuodelle imuroitu!

Joulu voi tulla!

Metsänhoidollisia toimenpiteitä

Metsänhoidollisia toimenpiteitä

 Maaliskuun lopulla kävimme Kärsämäellä Kokonperäntien varressa katsomassa aukotonta hakkuuta. Metsää harvennettiin ylhäältä päin eli käytännössä isoja vanhoja puita pois, nuorille jäi tilaa kasvaa. Tulos oli mielekkään näköistä, tuotto metsänomistajalle n. 100 kiintoa / ha. Hakkuun voi uusia keskimäärin 15 vuoden välein, istuttaa ei tarvitse, riistatuhoja ei ole.

 Lopputulos miellyttää omistajan rahapussin lisäksi myös luonnossa liikkujan silmää kuten kuvistakin voi päätellä.











Sunnuntai-illan ratoksi ajelimme Nurmesjärven
lintujärvelle metsäautoteitä. Palasimme hiukkasen
eri reittiä, sen varressa oli tehty
"metsänhoidollisia toimenpiteitä".
Mietin, mitä tai mikä on synti. Tätä raiskiota katsoessa tulee väkisinkin mieleen, että yksi raskaimmista synneistä on metsäluonnon saattaminen tällaiseksi raiskioksi. Käsittääkseni näistä hakkuista eniten hyötyvät suuret metsäyhtiöt....

Maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön yhteinen metsiensuojeluohjelma Metso rahoittaa uudenlaista hanketta, joka ensimmäistä kertaa sovittaa uskottavasti yhteen talousmetsien hakkuita sekä metsien virkistys-, matkailu- ja luontoarvojen säilyttämistä. Hankkeen vetäjänä toimii uusien metsänhoitomenetelmien kaupallinen pioneeri Innofor Oy, joka oli myös Kärsämäellä järjestetyn hakkuunäytöksen organisoija.

Johtava metsäneuvoja, hankkeen ohjausryhmän koordinaattori Juhani Saarikoski Innofor Oy:stä kertoo, että uudet metsänhoitomenetelmät mahdollistavat taloudellisesti tehokkaan metsienhoidon avohakkuitta tai korkeintaan pienaukkoja tehden. Menetelmä perustuu yläharvennuksiin sekä metsien luontaisen uudistumiskyvyn käyttöön. Isoja puita, joista saa sahatavarahinnan, poistetaan samoin kuin huonolaatuiset pienemmät. Ylitiheitä ryhmiä harvennetaan; kasvamaan jätetään siten vain terveet pienemmät puut sekä toki jättöpuita maisemaa komistamaan. Aikaisemmin on kuviteltu, ettei alikasvospuiden säästö ole mahdollista suurilla hakkuukoneilla, mutta luulo on osoittautunut vääräksi. Toki tarvitaan taitava korjaaja sekä koulutusta uuteen menetemään. Metsien monikäytön kannalta menetelmän ydin on siinä, että metsään jää hakkuun jäljiltä paljon puita ja se on retkeilykelpoinen" toteaa Saarikoski. "Jättämällä metsään lisäksi tarkoituksella esimerkiksi suuria jättöpuita sekä lahopuuta voidaan sen luonto- ja elämysarvoja parantaa entisestään metsänomistajan tulojen kärsimättä. Jokaisessa kunnassa on kuntalaisille ja matkailulle tärkeitä metsäalueita, jotka haluttaisiin säilyttää. Innoforin kehittämät metsänhoitomenetelmät ovat haasteen ratkaisu."

Kun katson teitten varsiin kasattuja risu- ja kantopaketteja, toisaalla metsäautoteillä levitystä odottavia apulantasäkkejä, ihmettelen ihan kauhian paljon!  Luontainen lannoitus kerätään pois, apulantaa kylvetään tilalle. Hakkeeksi menevän risun ja hakkeeksi menevien kantojen korjauskustannukset ovat valtavat, kilowattitunti maksaa varmasti maltaita! Haluaisin tietää, mikä on valtion tuki näin tuotetulle energialle ja perustelut, millä Pekkarisen "risupakettia" väitetään kestävän kehityksen energiaratkaisuksi!



Tässä Nurmesjärven laavulla otetussa kuvassa PIKKUTIKKA naputti lahoa katkennutta koivua kahvittelijoista mitään välittämättä. Hauska oli seurata. Nurmesjärven suojelu lintujärveksi on loistava teko, vastaavia tekoja myös metsäpuolelle!


Käykäähän ihmiset Nurmesjärvellä!
Suosittelen!

eila