Joulutunnelmaa kirjoista

Joulutunnelmaa kirjoista

 Jouluna tuoksuu omenoille, kanelille, kuuselle, kynttilöille. Tuoksuu kinkulle, laatikoille, pipareille. Jouluna lauletaan,  kuunnellaan joululauluja ja käydään joulukonserteissa kuuntelemassa huikeita laulajia. Jouluna kaivetaan esille vuosien saatossa hankitut joulukoristeet, koti puetaan jouluun. Kirjoista löytyy ohje tai vinkki kaikkeen edellä lueteltuun! Ennen joulua luetaan, selataan, haetaan ideoita tulevaan jouluun. Ja jouluna katsellaan kauniita joulukirjoja, luetaan lahjaksi saatuja tai juuri joulun ajaksi varattuja itseä kiinnostavia kirjoja.  Jouluna on lupa tehdä ihmeellisiä asioita! On lupa syödä yöllä ja lukea vaikka keskellä päivää!

Kirja sinänsä on minulle merkityksellinen asia, joulukirjat  ja jouluksi varatut kirjat ovat  ihan erityisen merkityksellisiä. Vuosien saatossa minulle on tullut tapa aloittaa joulusiivous imuroimalla kirjat. Marttojen joulukirjassa sanotaan, että ”siivoa komero jouluksi, jos aiot viettää joulun siellä”. Noudatan tätä neuvoa, en käy komeroitten kimppuun ennen joulua. Mutta kirjat on imuroitava! Se on aikaa vievää puuhaa. Puhuttelen jokaisen kirjan erikseen. Jotakin saatan hivellä ja silitellä, jotakin unohdun selaamaan. Grimbergin Kansojen historian osia en avaa erikseen, tyydyn pelkkään imurointiin….

Joittenkin kirjojen kohdalla minuun iskee kapitalismi. Ei riitä, että saan ne kirjastosta, minun täytyy omistaa ne. Joulukirjat ovat tällaisia. Vuosien saatossa olen hankkinut hyllyyn erilaisia joulukirjoja jo mukavan määrän. Aloitan niiden katselun, selailun ja hivelyn yleensä jo lokakuussa – niihin aikoihin myös imuroin kirjat. Joulukirjoissa on valtavan kauniita kuvia, hienoja tekstejä, ohjeita niin perinteisiin kuin uudempiinkin jouluruokiin. ”Joulu Kultainen” pitää sisällään juuri oikean imelletyn perunalaatikon ohjeen. Vuolion ”Suomalainen  Joulu” (v. 1981) kertoo suomalaisten joulunvietosta kuten joulusaunasta, joululyhteestä, Tuomaan rististä ja muista perinteistä suomalaisessa joulussa. Similän ”Rakkaimmat joululaulut ja niiden tekijät” kertoo meille kaikille tuttujen joululaulujen tekijöistä ja laulujen taustoista. Esimerkiksi Topelius kertoi  omista murheistaan monissa runoissaan. Yksi hänen tyttäristään ja molemmat poikansa kuolivat hyvin pieninä, enkeliltä nimensä saanut Rafeal vuoden vanhana isänsä syliin. Runoilija näki pienen poikansa varpusena talvipakkasessa  ja kirjoitti ”En ma ole, lapseni, lintu tästä maasta. Olen pieni veljesi, tulin taivahasta…” (Topelius 1859, suom. K. A. Hagberg 1874). Loirilla laulatan Varpusta jouluaamuna jo marraskuulla! Tausta yhdistettynä  omiin kokemuksiin ja Loirin tulkintaan saa kylmät väreet menemään pitkin selkää.

”Joulukonsertto. Runoja ja puhetta joulun aikaan”, on runoilija Lassi Nummen kokoelma, joka vetoaa minuun vuodesta toiseen. Joskus, kun  jokin ihan vähäinen asia saa aikaan oikein hyvän mielen, sanomme, että  on ihan jouluinen olo. Näin Nummen runossa Joulu on joskus. (Joulu on joskus helmikuussa, / joskus syyspimeässä marraskuussa, kun niiksi tulee / ja järvet jäässä / sisällisesti, meissä. / Minä pystytän aina silloin tällöin joulupuun / kun sattuu ja juhlamieli yllättää / - sisällisesti, varkain - / ja sieppaan sen taas pois kenenkään huomaamatta / vaikka kesken juhlan / kun senkertainen juhlamieli on palanut loppuun. / sillä tavalla se ei kulu, / ei kuivu eikä varise…) Toinen ahkerassa käytössä oleva runokirja on Satu Koskimiehen ja Juha Virkkusen toimittama ”Lapsuuden joulu”, alaotsikkona ”Rakkaimmat joulurunot”. Kaunis kirja, johon on koottu valtava määrä vanhoja ja uusia joulurunoja. Useimmin olen tästä kirjasta tarvinnut Anna-Maija Raittilan runoa Pieni joululaulu. (Taas kosketti ruutua ikkunan / tutun jouluenkelin siipi…)

Mauri Kunnas on tehnyt loistavaa työtä lasten joulukirjojen parissa. ”Suomalainen tonttukirja”, ”Joulupukki”, ”Koiramäen Martta ja Tiernapojat”, ”Koiramäen joulukirkko” ja ”Joulupukki ja noitarumpu” ovat kirjoja, joista voivat nauttia kaiken ikäiset. Pienikin lapsi jaksaa kuunnella ja aikuinen ei kyllästy lukemiseen kerran eikä vielä toisenkaan jälkeen. Tiernapojista löytyy myös koko kuvaelman sanat ja nuotit. Erittäin mieluinen kirja on ollut myös ”Onnin paras joululahja”. Paras joululahja ei välttämättä ole kallein!

Grishamin  ”Joulua pakoon”  on nimenä houkutteleva. Entä jos tänä jouluna karkaisin, jättäisin koko tohinan ja pakenisin johonkin rauhalliseen paikkaan kauas kaikesta hälystä ja touhusta. Todella hauska jouluinen kirja luettavaksi jouluna tai mielellään jo pari kuukautta ennenkin!  Tunströmin ”Jouluoratorio” samoin kuin Waltarin ”Joulutarinoita”, erikoisesti Pienen mustan koiran joulu, ovat myös olleet kirjoja, joihin on pitänyt palata.

Ehkä kaunein joulukuvaus löytyy Aleksis Kiven  ”Seitsemästä veljeksestä”. Veljesten joulu Impivaarassa päättyy surkeasti. Impivaara palaa ja veljekset juoksevat paitasillaan nahkapeitturin taloon, missä saavat lämmintä ja ruokaa. Näin kirjoittaa Aleksis Kivi: ”Mutta, koska veljekset olivat atrioinneet, vaipuivat he alas olkisille vuoteillensa, ja pian, käärittynä unen hienoon huiviin, unohtivat he elon taistelon. Makeasti  he makasivat, ja kauan vielä lämmitti heitä loimottava valkea, kunnes se riutui ja hiiltyi. Sulki silloin emäntä pellin, ja tupaan virtasi uunista ihana lämmin; siitä kallistui vaimo itsekin vuoteellensa taas, ja oli jälleen huoneessa yleinen hiljaisuus. Mutta ulkona hyppeli pakkanen räiskytellen pitkin aitoja, pohjoinen liehtoi voimakkaasti tähtikimmeltävän taivaan alla, josta kalvea kuu hymyten katseli alas.”

Nyt on kirjat tälle vuodelle imuroitu!

Joulu voi tulla!